Vanha sanonta menee jotenkin niin, että olemme jokainen itsemme pahin vihollinen. Viisaus piilee siinä, että olemme itse tiukin kriitikkomme, suhtaudumme omiin tekemisiimme ja itseemme huomattavasti kriittisemmin kuin ympäröivä maailma. Luonnollisesti on poikkeuksiakin. Ja nyt puhun aikuisista. Lapsilla tuntuu riittävän avoimuutta ja intoa itsekritiikittömyyden kautta vaikka mihin. Ehkä siksi lapset uskaltavat tehdä enemmän, eivät näe mahdottomuuksia vaan enintään haasteita. Pitäisikö meidän aikuisten ajatella siis kuin lapset?

Kaikilla on jotain suunnitelmia tai unelmia, jotka jäävät toteuttamatta, koska ne tuntuvat niin suurilta. Toisaalta ne myös ovat sellaisia, joita ”aikuisen ihmisen ei pitäisi enää tehdä” tai ovat muiden mielestä haihattelua, typeryyttä ja/tai ajan ja rahan tuhlaamista. Silti unelmansa toteuttaneita kehutaan rohkeiksi, tekijöiksi ja edelläkävijöiksi. Jokseenkin nurinkurista: ensin vähätellään ja naureskellaan, sitten ihaillaan. Eikö kuitenkin tärkeintä ole se, mitä sinä haluat ja mikä tekee juuri sinut onnelliseksi? Miksi välittää mitä muut ajattelevat?

Ensimmäinen askel omien unelmien toteuttamiseen on se, että hyväksyy toisten unelmat, vaikkei itse niitä ymmärrä. Tärkeintä on ymmärtää se, että meillä jokaisella on omat mielihalut ja unelmat, jotka kumpuavat erilaisista ajatuksista ja taustoista. Useimmiten unelmien taustalla ovat jotkut mahdollisesti jo lapsuudessa koetut asiat. Monilla unelmat ovat sellaisia, joita on itänyt toteuttaa parikymppisenä, mutta toteuttaminen on kaatunut syystä tai toisesta. Usein pitkäjänteisyyden, ajan tai rahan puutteeseen. Tai siihen, ettei ole oikein osannut kiteyttää sitä unelmaa sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka olisi ollut toteutettavissa. Ehkä juuri siksi vanhemmalla iällä, sanotaanko vaikka keski-ikäisenä, on oikea aika lähteä toteuttamaan niitä unelmia, ehkä vain yksi kerrallaan. Pienimmästä tai suurimmasta alkaen.

Toinen askel on siis sen oman unelmansa ymmärtäminen ja konkretisoiminen suunnitelmaksi. ”Haluan kiivetä Mount Everestille”, ”Haluan ratsastaa täydellisellä aallolla”; ”Haluan vaeltaa kansallispuiston läpi”, ”Haluan kirjoittaa kirjan”, ”Haluan maalata lapsuuteni maisemat”. Unelma on yksinkertaisimmillaan muutaman sanan lause, mutta sen toteuttaminen vaatii hieman enemmän. Kun sen toteuttamiseen vaadittavia asioita ja vaiheita lähtee purkamaan auki ja selvittämään, saattaa urakka tuntua mahdottomalta. Ainakin ihmiset ympärilläsi muistuttavat siitä, mitä kaikkea mahdotonta ja mahdollista vastoinkäymistä matkalla tulee eteen. Mikään ei ole mahdotonta. Ihminen on luova eläin. Tarpeeksi halutessaan ratkaisut löytyvät kyllä. Ne eivät aina ole parhaita, täydellisiä ja varsinkaan toisten mielestä kelvollisia, mutta ratkaisut ovat olemassa. Sinun pitää ne löytää.

Kolmas askel on toteuttaminen. Suunnitelman ei tarvitse olla täydellinen, älä jää hieromaan suunnitelmaasi maailman tappiin asti. Mikään suunnitelma ei ikinä toteudu täysin. Jätä tilaa sattumalle ja sille, että suunnitelmat muuttuvat. Joskus kyse voi olla pienistä asioista, kuten eri junayhteyden valitsemisesta tai jostain suuremmasta, kuten Himalajan sijaan Machu Pichulle lähdöstä. Tärkeintä on se, että maali on se, mihin tavoittelet. Toisaalta yhden unelman toteuttaminen voi johtaa sattumien kautta poluille, joita pitkin pääset toteuttamaan unelmaa josta et edes aikaisemmin tiennyt. Anna myös itsellesi lupa epäonnistua ja nauttia kaikista onnistumisista JA epäonnistumisista. Useimmiten juuri se matka on tärkein. Esimerkiksi kirjaa kirjoittaessa unelma toteutuu eri vaiheissa.

Neljäs askel on ymmärtää, milloin olet saavuttanut tavoitteesi ja unelmasi. Toisille sen julkaisu on maali, toisille kirjan valmiiksi saattaminen on tavoitteen saavuttamista ja joillekin myyntiluvuissa piilee se tavoite. Tärkeintä on tietää, milloin olet saavuttanut sen unelmasi. Liian helposti käy niin, että kävelet onnesi ohi, et osaa pysähtyä nauttimaan saavutuksistasi tai maaliin pääsy on ollut hyvin raskasta. Ole ylpeä saavutuksestasi, koska se on ollut sinulle tärkeä. Saavutuksesi arvoa ei voi kukaan viedä pois, sinä olet tehnyt sen itse, itsesi vuoksi. Jos joku väheksyy saavutustasi, merkitsee se useimmiten sitä, ettei hän ole koskaan päässyt toteuttamaan omia unelmiaan.

Itse olen elämäni aikana päässyt toteuttamaan liian vähän unelmiani, tekemään liian vähän asioita, joista nautin ja joita rakastan. Syy on täysin minun, en ole uskaltanut tai mukamas ehtinyt. Toisaalta on sellaisia unelmia, joiden saavuttamiseen en ole osannut piirtää polkua, en ole tiennyt, miten voisin päästä tavoitteeseeni. Yksi särkynyt unelma, aluksi omasta mielestäni suuri epäonnistuminen, johtui osin siitä, että odotukset olivat liian suuret ja vääränlaiset. Tämän jälkipyykkinä matkaan mahtui vakava masennus, joka uusi keskivaikeana. Se vaikuttaa kaikkeen vieläkin. Kun viime viikolla jostain luin sen, että joillakin ihmisillä masennus ja burnout tuovat jotain uutta ja parempaa, oli absurdia nähdä otsikoissa ja ingressissä toteamus jotenkin tyyliin, että masennus voi myös olla lahja. Ymmärrän, että sitä kautta voi löytää itsensä kaivaessaan mielensä ja sydämensä pimeimmätkin sopukat, mutta en sitä missään nimessä pidä lahjana. Ainakaan sellaisena, jota ilman en voisi elää. Antaisin melkein mitä vaan, että kaikki se ahdistus, tuska ja paha olo ei olisi koskaan tapahtunut, ollut olemassa. Mutta silti, koen sen kaiken keskellä kasvaneeni ihmisenä. En tiedä onko suunta ollut parempi, mutta siitä kaikesta on kasvanut uusi, eri ihminen ulos. Tai kasvamassa, koska en usko, että olemme koskaan valmiita ihmisinä.

Hiljalleen olen tehnyt suunnitelmia omien unelmien toteuttamiseksi, pienin askelin olen ottamassa suuntaa asioiden toteuttamista kohti. Pieniä asioita, joista ajan kanssa rakentuu jotain suurta. Yksi sellainen askel, ja suunta on se, että olen oman elämäni lisäksi myös työstäni täysin vastuussa itse ja yksin. Kukaan muu ei voi tehdä töitäni puolestani. Ketään muuta en voi syyttää siitä, jos asiat eivät etene. Kaikki vastuu ja samalla vapaus on itselläni. Samaan aikaan kukaan muu ei voi ottaa kunniaa onnistuneista töistäni. Ja samalla kun voin itse päättää työtahtini ja työaikani, vastuu niiden tekemisestä on vain ja ainoastaan omilla hartioillani. Samaan aikaan vapauttavaa ja kahlitsevaa, mutta itse koen sen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.

Tämä myös antaa vapauden tavoitella niitä unelmia. Voin helpommin kurkottaa niitä kohti työn kautta, mahdollisesti jossain vaiheessa toteuttaa unelmiani niin, että joku haluaa siitä myös minulle maksaa. Vähintäänkin niin, että pystyn helpommin järjestämään esimerkiksi aikaa unelmien tavoitteluun. Tavallaan olenkin saavuttanut yhden unelmani: työn, jonka tekeminen on mielekästä ja josta nautin, kaikilla osa-alueilla. Ja se unelma tuntuu koko ajan paremmalta, mitä pidemmälle pääsen itseni uudelleen rakentamisessa, mitä lähempänä kokonaista ihmistä olen. Vaikka meistä ei koskaan voi tulla täydellisiä, ehkä edes kokonaisia, niin se on osa sitä miksi tavoittelemme unelmiamme ja unelmoimme.  Työn suhteen yksi unelma on saada hyviä ihmisiä, ystäviä, ympärille, joiden kanssa voisi tehdä kaikkien mielestä mielenkiintoista ja merkityksellistä työtä. Toteuttaa yhdessä kaikkien ambitioita ja ehkä jopa unelmia. Siihen on vielä matkaa, mutta se ei ole mahdotonta, aina löytyy ratkaisu.

Olen kirjoittanut koko ajan monikossa, unelmia. Ihmisellä pitää olla monia unelmia, suuria ja pieniä. Älä koskaan väheksy pienempiäkään unelmia, koska niiden toteuttaminen voi ehkä olla helpompaa, vaikkei sekään ole itsestään selvää, mutta jokainen toteutunut unelma tekee seuraavan toteuttamisesta helpompaa. Usko itseesi ja onnistumiset antavat sinulle enemmän varmuutta. Pienenkin unelman toteuttaminen tuo niin paljon hyvää mieltä, että se on ajan ja vaivan arvoista.

Kiitos, että jaksoit lukea tähän asti jokseenkin rönsyilevähköä ja ehkä hieman naivia kiroitustani. Valitettavasti enempää en tällä kertaa asiasta kirjoita. Ei tuhlata enempää meidän kummankaan aikaa, vaan lähdetään toteuttamaan unelmiamme. Yse aloitan myöhäisellä aamiaisella, koska kylläinen ihminen on aina tehokkaampi ja siten lähempänä unelmiensa toteutumista.