Luonnollisestikin elämme aina jonkinlaisessa kuplassa, oli sitten kyse ystäväpiiristämme, some-ystäväpiiristämme, työporukasta tai mistä tahansa ryhmästä, jonka kanssa olemme tekemisissä aktiivisesti. Kupla rakentuu kuin huomaamatta ja sen sisällä asiat elävät juuri kuplan sisällä olevien ihmisten mukaan. Joskus joku katoaa ja toinen tulee tilalle, mutta kupla on kuitenkin olemassa.

Olen itse ajatellut, että omat kuplani ovat kuitenkin sellaisia, että näen niistä ulos ja tiedän mitä muualla tapahtuu. Jos en suoraan ensikäden tietona ja tarkkaa faktaa, niin vähintäänkin olen sillä pulssilla, josta voin päätellä miten maailma makaa muissa kuplissa. En tietenkään oleta, että pääsisin jokaiseen kuplaan kurkistamaan edes etäältä, koska esimerkiksi äärilaidoilla ollaan enemmän piilossa. Ja siis pallossa, ei siis vasen-oikea, koska se on 1800-lukulainen tapa ajatella ja ympyräkin on jo 1990-lukulaista tapaa nähdä asiat.

Seuraan uutisia, keskusteluita ja kommentointia mielestäni aika hyvin. En ole koskaan ottanut lehtien tai kirjojen, puhumattakaan television, jakamaa tietoa aina absoluuttisena totuutena. Aina on jotain uutta tietoa, jonka lähteen ja sisällön arvon arvioimalla voi muodostaa joko uusia mielipiteitä tai vähintäänkin säätää vanhoja. Kuitenkin aina maailmankuvani on minun omani ja ympärilläni on todennäköisesti saman suuntaisilla ajatuksilla varustettuja ihmisiä.

Kuitenkin koin mielestäni erittäin tärkeän herätyksen viikonlopun aikana. Ei, en törmännyt mihinkään ääriajattelun purskahdukseen tai täysin uuteen tietoon vaan yksinkertaisesti huomasin, että vaikka olen Twitterissä jokseenkin aktiivinen, niin en ole Vesa Linja-ahon kirjoituksia ja kommentointia nähnyt aikoihin. Facebookissa en näe hänen kirjoituksia jaettavan ja Twitterissäkin Vesaa pitää erikseen käydä kurkkaamassa, että saan kurkistettua mitä lehtorin elämään kuuluu. Asiasta tietämättömille avaan tätä huomiota sen verran, että Vesa päätti joku aika sitten luopua kokonaan Facebookin käyttämisestä ja jatkaa somessa Twitterin puolella vahvemmin.

Samalla kun Vesan sisällön katoaminen Facebookista oli vähentänyt huomattavasti ääriskeptikkojen ja sen puolen mielensäpahoittajien kommentoinnin näkymistä, myös höpöhöpö ja huuhaa on kadonnut virrasta. Pahinta kuitenkin, on se, että virrastani on kadonnut lähes kokonaan, Paholaisenasianajajaa lukuunottamatta, kriittinen keskustelu skeptikkojen ja höpön suhteen. En sitä ole osannut kaivata kovin, koska vasta nyt sen huomasin, mutta kuitenkin Vesan postumisella Facebookista on ollut vaikutus siihen, millaista sisältöä tuolta saralta näen Facebook-kuplani sisällä. Luonnollisesti kävin välittömästi lukemassa Vesan bloggaukset, jotka olin missannut tänä aikana.

Some-kuplaamme voi vaikuttaa jopa yhden aktiivisen ihmisen poistuminen tai päivitysten vähentyminen. Se ei välttämättä tee suurta muutosta kokonaisuuteen, mutta kuitenkin vaikuttaa vähintään tämän henkilön kiinnostuksen alueella siihen, mitä näen ja en näe. Jopa enemmän, kuin Facebookin algoritmimuutokset.

Onko sitten Vesan katoaminen Facebook-virrastani muuttanut sitä, miltä maailma näyttää kuplani sisällä? Onko se vaikuttanut mielipiteisiini? Ei oikeastaan, mutta se on vaikuttanut siihen, kuinka helposti ja usein seuraan sitä kriittistä keskustelua ja toisaalta yksi aktiivinen järjenääni on hävinnyt Facebook-keskusteluista. Tämä on vähentänyt kiinnostusta seurata niitä keskusteluita, kun siellä tuppaa olemaan vähän liikaa tunteella asioihin suhtautuvia, suhteessa järjellä ja asiallisella argumentoinnilla osallistuvia.

Tämä on hyvä muistutus, ainakin itselleni, että minun pitää olla aktiivisempi asioiden seuraamisen suhteen. En voi olettaa, että Facebook, Twitter ja muut some-palvelut tuovat merkittävät ja mielenkiintoiset artikkelit, keskustelut ja ihmiset eteeni kuin tarjottimella. On minun vastuullani aktiivisesti seurata ja etsiä edellä mainittuja. Lisäksi passiivisuus on pahasta, minun tulee enemmän itse osallistua keskusteluun, eikä olla vain nurkissa hiiviskelevä ja pelkästään keskusteluita seuraava olento. Tietty sekin on parempi kuin ei mitään, mutta omalla osallistumisella ja aktiivisuudella saa enemmän irti mielenkiintoisista keskusteluista.

Tästä syystä otan tavoitteeksi vähintään kuukausittain haastaa jonkun mielipiteeni tai näkökulmani etsimällä sen vastaisia argumentteja, jotka ovat riittävän vahvoja ja luotettavia. Valitettavasti en aio pitää tästä päiväkirjaa, se vaatisi liikaa laiskalta luonteeltani. Uskon kuitenkin, että saan moniin asioihin jotain uutta. Ensimmäiseksi haastan mielipiteeni videokuvauskalustosta. Olen sitä mieltä, että vahva sisältö riittää, vaikka kuvauskalusto ja sitä kautta jälki niin kuvan kuin äänen suhteen ei ole parasta, mitä olisi mahdollista taltioida.