Ihmisten suhtautuminen rahaan on aina tavalla tai toisella intohimoista ja tunteita herättävää. Ääripäissä meillä löytyy rahan nimeen vannovat kiihkoilevat uskovaiset ja toisessa päässä rahan merkityksettömyyttä ja turhuutta paasaavat itsensä oraakkeleiksi kohottaneet kiilusilmät. Tähän väliin sitten mahtuu koko kirjo jos jonkinlaista hiihtäjää ja viheltäjää. Kaikilla meillä on oma tapamme suhtautua rahaan, mikä sekin elää kokemuksien ja iän myötä.

Jos itse lähden miettimään nyt rahaa ja sen merkitystä, en väitä missään nimessä olevani absoluuttisesti oikeassa ja ainoan totuuden julistaja. Päinvastoin. Suhtautumiseni rahaan on muuttunut vuosien saatossa ja tulee muuttumaan jatkossakin. Tämä on erityisesti sellainen aihe, jossa mielipiteeni muuttuu jatkuvasti. Eli jos tunnet tarpeen vetää herneen syvälle pikku neppariisi, anna mennä, mutta silloin olet missannut koko tämän kirjoituksen pointin. Jos taas sanomani herättää ajatuksia, muuttaa mielipiteitäsi tai vahvistaa niitä, olen onnistunut. Tai no, pieni trolli sisälläni nauttii jokaisesta mielensäpahoittajasta. Ihan pikkuisen. Olenhan minäkin vain ihminen.

Aloitetaan sillä, että raha on tarpeellista ja ilman sitä on erittäin hankala elää. Mutta mikä rahan tarkoitus on. Raha on maksuväline, tästä määritelmästä voi lukea lisää Wikipediasta. Vaikka rahalla on se yleisesti määritelty arvo ja sitä kautta eri asioille on rahana määritelty arvo, jokainen meistä arvottaa silti asioita eri tavalla. Vaikka jokin asia maksaa kaikille sen saman summan, ei se ole meille jokaiselle saman arvoinen. Unohdamme tämän helposti, koska pääasiassa ostamme sellaisia asioita, jotka ovat tarpeen ja toisaalta joiden hinta ei merkitse useimmille kovinkaan paljon yltäkylläisessä yhteiskunnassamme. Teemme pieniä arvovalintoja ja tuotteiden arvottamisia ihan päivittäistavarakaupassa. Saatamme ostaa jonkin elintarvikkeen välittämättä sen hinnasta ja samaan aikaan toista emme osta, koska sen hinta suhteessa tuotteen arvoon on mielestämme liikaa. Ja tähän ei vaikuta tulotasomme tai varakkuutemme, vaan se, miten näemme ja koemme sen hinnoitellun tuotteen meille antaman hyödyn tai huvin. 2 euroa on 5-vuotiaalle pojalle suuri summa, mutta sen hintainen Hot Wheels auto on jokaisen siihen investoidun sentin arvoinen. Samaan aikaan 2 euroa ei ole suurimmalle osalle aikuisista suuri summa, mutta harva meistä voisi kuvitella sijoittavansa sen verran rahaa pikkuautoon.

Omasta mielestäni raha itsessään ei ole minkään arvoista, vaan sen arvo muodostuu siitä, mitä sillä saa. Jos en aivan väärin tätä ole ymmärtänyt, se on myös rahan alkuperäinen idea: toimia mahdollistajana ja vaihtokauppojen helpottajana. Jos minulla on kilo riisiä ja tarvitsen kengät, ei se suutari välttämättä tarvitse sitä riisiä. Sori, kaupat jäi tekemättä. Mutta kun saan jotain universaalisti vaihtokelpoista riisistäni vaikkapa bussikuskilta, voin kipittää ostamaan kengät sillä vaihtokelpoisella asialla. Eli raha itsessään ei ole merkityksellistä, vaan se on tärkeää mitä sillä saa. Toistan itseäni, tiedän.

Tietenkin on hyvä olla sitä rahaa tallessa, koska ikinä ei tiedä miten maailma makaa ja elämä etenee. Kun tallessa on rahaa, ei tarvitse miettiä mitä tehdä silloin kun tulee äkillinen tarve elintärkeille, tai vähintäänkin arkeen merkittäville investoinneille. Oli kyse sitten lääkkeistä tai astianpesukoneesta, sellaisen äkillinen tarve kuluttaa rahaa.

Elämme yltäkylläisyyden aikaa ja useimmiten meillä on rahaa elämän perusasioiden kattamiseksi. Tietysti on ihmisiä, joilla arjesta selviäminen on syystä tai toisesta tiukempaa, mutta yleisesti ottaen meillä on asiat hyvin. Meillä on yhteiskunnan tukiverkosto, joka auttaa huonompiosaisia edes jonkin verran. Pääasiassa rahankäyttöämme ohjaavat sellaiset valinnat, joita ei ohjaa puhtaasti akuutti tarve. Ostamme kahvinkeittimen ja valintaan vaikuttaa hinnan lisäksi sen ominaisuudet, muotoilu ja värit. Jos mietimme ihan käsi sydämellä, niin kuinka tarpeellinen kahvinkeitin on selviytymisen kannalta? Ja ei, en tähän väliin lisää vitsiä toimistorotista ja aamukahveista, teistä lukijoista jokainen kävi mielessään läpi jonkun variaation tästä vitsistä.

Olemme siis vuosien saatossa päässeet yltäkylläisyydessä siihen pisteeseen, missä olemme haalineet omaisuutta ja asioita, koska meillä on ollut siihen varaa. Olemme haalineet omaisuutta ja tavaroita, koska niillä olemme osoittaneet itsellemme ja ympäristöllemme, että olemme menestyneet. Samalla olemme ylittäneet pisteen, jossa pankkitilinsaldo ja itse rahan omistaminen ovat muuttuneet tärkeiksi. Erityisesti siksi, että kun paalua on pankissa, voimme ostaa mitä tahansa, milloin vain! Mahtavaa, olemme materialismin jumalolentoja! Omaamme tarpeeksi vipuvoimaa ostaaksemme asioita yhä enemmän.

Tämä on tietenkin ollut luonnollinen suunta 1900-luvun kasvun ja kehityksen ansiosta. Olemme hyvin lyhyessä ajassa edenneet yltäkylläisyyteen ja helppoon elämään sellaisesta maailmasta, jossa jokaisen tehdyn päätöksen ja toimitetun asian tuli johtaa siihen, että pysyi hengissä ja oli lämmin paikka missä nukkua yönsä. Olemme arjessamme edenneet ja päässeet selviytymisestä elämiseen. Tarkoitan elämisellä tässä yhteydessä sitä, että eläminen ei ole pelkästään hengissä pysymistä. Ja juuri tässä olemme päässeet uudelle tasolle. Emme pelkästään herää aamulla saadaksemme päivän aikana riittävästi ravintoa ja turvaa selvitäksemme illalla takaisin nukkumaan jokseenkin kelvolliseen ja turvalliseen ympäristöön. Olemme sillä tasolla, jolla voimme missä vaiheessa päivää tahansa pysähtyä hetkeksi ja katsoa miltä maailma ympärillämme näyttää. Voimme nauttia siitä, että vain olemme olemassa.

Tietenkin ihmisluonto on sellainen, että tämäkään ei riitä. Ensin tuli kaukomatkailut ja extreme-urheilut. Piti viedä se arkisesta aherruksesta irtautuminen uudelle tasolle. Ja arvatkaa mitä, siinä ei todellakaan ole mitään pahaa. Elämästä nauttiminen ja asioiden kokeminen ovat arvokkaita asioita. Meillä kuitenkin jäi päälle se tavaran tarve ja omistamisen himo. Ja nyt aikuistuva sukupolvi ei lopulta ole kuitenkaan päässyt parempaan elämään kiinni, vaikka heille omistamisen merkitys on pienempi kuin meille edeltäville sukupolville. Se maaninen tarve jollekin on siellä, mutta vaihtanut muotoaan.

Vaikka olemme saaneet lukea paljon artikkeleita, tutkimuksia ja ties mitä siitä, että nuoret aikuiset eivät enää halua omistaa materiaa samalla tavalla kuin aikaisemmat sukupolvet, ovat he löytäneet sen uuden pallon nilkkaansa. Väitän, että vaikka he näennäisesti kuinka keräävät kokemuksia, nauttivat elämästä ja elävät elääkseen, heillä on silti asia, joka tekee siitä kaikesta hankalampaa. Se on internet ja sosiaalinen media.

No nyt siellä nousee kulmakarvoja ja henki salpaantuu monella hetkeksi. Mitä, miten tuo nyt tuollaista sanoo? Antakaapa kun selitän. Pitkän kaavan mukaan, koska uskon sen olevan tarpeen.

Parhaimmillaan sosiaalinen media toimii niin, että sitä kautta pystymme helposti ja nopeasti kommunikoimaan ystäviemme kanssa, pystymme helposti tutustumaan uusiin ihmisiin ja jakamaan elämäämme ystäviemme kanssa. Maailman paras juttu! Sitä se onkin, niin kauan kuin se kaikki pysyy autenttisena ja vilpittömänä. Valitettavasti vaan ihmisluonto on sellainen, että tulemme helposti kateellisiksi ja haluamme näyttää paremmalta kuin ystävämme. Paremmilta kuin oikeasti olemme.

Sosiaalisessa mediassa jaamme usein niitä positiivisia ja mielenkiintoisia asioita elämästämme ja vaikka jotkut tutkijat ja muuten ylettömän fiksuina mielellään esiintyvät ihmiset sanovat, ettei se ole todellista, väitän toisin. On luonnollista, että haluamme jakaa ne hyvät hetket. On luonnollista, että haluamme kokea etänä ystäviemme hyvät hetket. Pysähdy hetkeksi miettimään kummat asiat ovat Facebook-virrassasi mukavampia: mukavat ja kiinnostavat tapahtumat ystäviemme elämässä vai ainainen valitus siitä, mitä paskaa elämässä voi joskus olla. Tottakai negatiivisetkin asiat kuuluvat elämään ja arkeen, mutta kuinka moni meistä haluaa jakaa kaiken sen ikävän mitä tapahtuu? Kahvi maistui pahalta, kolautin varmaani tuolinjalkaan, liukastuin suihkussa ja ties mitä. Meille kaikille tapahtuu tuollaista, joka päivä. Se on sitä arkea, minkä me kaikki tiedämme tapahtuvat. Jos luulet, että sellaista ei tapahdu muille ihmisille jos he eivät asioista mainitse erikseen, pitää juuri SINUN säätää todellisuuden käsittelyäsi.

Silti niin monet tuntevat velvollisuudeksi ja kokevat pakottavaa tarvetta tehdä some-päivityksistään mahdollisimman edustavia. Ja tämä on se aita, joka erottaa meidät, teidät ja heidät, siitä oikeasta elämisestä. Olemme liian kiinnostuneista siitä, miten saamme elämyksemme taltioitua ja jaettua muiden nähtäville mahdollisimman hienosti. Olemme niin sisällä siinä elämyksiemme ja kokemuksiemme jakamisessa, että unohdamme nauttia niistä hetkistä. Menetämme silloin niin paljon niistä kokemuksista, että pahimmillaan emme edes koe sitä iloa jota niin kovasti halusimme välittää ystävillemme.

Tietysti se on kiva, että profiilikuva on hyvä kuva itsestä, mutta jos pikaisesta festaripäivityksestä tulee kahden tunnin mobiilikuvaussessio copywriter-session täydentämänä, eikö silloin ole jo jotain pielessä? Jos julkisuudenhenkilön tai artistin pitää jokainen päivityksensä miettiä noin tarkkaan, onko silloin julkisuuskuvassa jotain vikaa tai sitä toteuttaessa menty metsään? Entä jos oletkin ihan tavallinen ihminen? Ja onko siinä jotain vikaa, että olet tavallinen ihminen? Koska eikö jokainen meistä tavallisista ihmisistä ole silti yksilöllinen? Ymmärrän hyvin sen, että ihminen, erityisesti nuori ihminen, haluaa olla jotain enemmän. Itsekin olen halunnut sitä. Kuitenkin jossain matkan varrella huomasin, että on paljon helpompi olla se minä, joka todella olen, kuin yrittää olla jotain muuta. Lisäksi huomasin, että se aito minä onkin muiden mielestä kiinnostavampi kuin se, millainen yritin olla. Yhtäkkiä someen lipsahtanut mielestäni erittäin epäedullinen valokuva itsestäni on ihmisten mielestä niin ihanan rohkea ja aito. Hei, krapulassa sitä vaan on väsyneen ja kuluneen näköinen.

Vaikka suoranaisesti en ole koskaan someen pyrkinyt välittämään mitään tiettyä tarinaa tai imagollista viestiä itsestäni, olen huomannut valokuvaamisen astuneen ajoittain liian suureen rooliin elämässäni. Tietysti on oma kokemuksensa lähteä varta vasten valokuvaamaan ja toisaalta tärkeää taltioida niitä kokemuksiamme, mutta joskus suljemme itsemme sen kokemuksen ulkopuolelle taltioidessamme tapahtumia. Otetaan esimerkki ja toinen. Olin poikani joulujuhlissa ja otin mukaan kameran. Ajattelin ikuistaa lasten esityksen kameralla, että voisin myöhemmin nauttia kuvista. Ajatus oli hieno ja ylevä, mutta miten kävikään. Lopulta esityksestä mieleen jäi hyvin pinnallisesti itse lasten suoritus, koska liian paljon huomiota meni siihen, että sain mahdollisimman hyviä kuvia itse tilanteesta. Olin siis paikalla, mutta en silti täysin läsnä. Tein saman iltana päätöksen, etten ota tyttären joulujuhliin kameraa mukaan. Päätös oli aluksi vaikea, mutta itse tilaisuudessa ymmärsin heti päätökseni arvon. Pystyin keskittymään itse esitykseen, omaan rakkaaseen tyttäreeni ja hänen iloon lumihiutaleena tanssiessa. Minua ei häirinnyt edessäni päätään musiikin tahdissa heiluttava äiti, ei hieman huonosti ohjatut näyttämön valot, eikä mikään muukaan. Pystyin nauttimaan siitä hetkestä, kun tyttäreni ensimmäistä kertaa esiintyy koulun joulujuhlassa ja siihen, miten tärkeää se hänelle oli.

Ja miten tämä nyt liittyy siihen rahaan taas? Sillä tavalla, että vaikka raha kuinka mahdollistaa meille monia asioita, sillä ei voi ostaa niitä tärkeimpiä. Raha mahdollistaa sen, että voimme kokea entistä enemmän asioita, muta samalla raha mahdollistaa myös sen, että emme pysty täysin nauttimaan niistä elämyksistä. Kun olemme investoineet esimerkiksi tuhansia euroja safarimatkaan, menetämme liian helposti sen elämyksen kaikki vivahteet ja voiman, kun koemme pakottavaa tarvetta taltioida kokemustamme. On hienoa, että meillä on muistoja kokemistamme elämyksistä, mutta meidän tulisi pitää itse kokemusta ja elämystä tärkeämpinä. Aivan kaikkea ei tarvitse taltioida, koko ajan, ja aivan kaikkea ei tarvitse jakaa ystäviemme kanssa välittömästi. Ja mikä tärkeintä, yritetään nauttia niistä elämämme pienistä asioista enemmän. Parhaiten se onnistuu, kun pidämme mielemme, silmämme ja sydämemme avoimina. Arkikin voi olla ihan oikeasti kaunista ja kiinnostavaa, se pitää vain osata nähdä oikein.

Hyvää joulua!