Jotkut varmasti tietävätkin, että kirjoittelen ajoittain laitetestejä myös Androidsuomi.fi teknologiablogiin. Tällä kertaa ajattelin tehdä nopean luurin esittelyn videona. Kyseinen video on kuvattu Sony Xperia Z3 puhelimella kokonaan ja sen jälkeen pikana leikelty nippuun ja lisätty Androidsuomen intro/outro YouTuben omalla editorilla.Itse laitteesta kirjoitan sitten enemmän Androidsuomen puolella, kuten myös Huawei Nexus 6P:stä, joka lepää työpöydällä vieressäni tätä kirjoittaessani. Lähinnä kirjoitan tässä kahdesta syystä: ajattelin tätäkin kautta hehkuttaa Androidsuomea ja toisaalta miettiä ääneen videoita somessa. Hyvin lyhyesti, aiheesta enemmän sitten Lvngroomin blogissa useammankin kirjoituksen muodossa.

Vaikka monet lukevat edelleen, erityisesti tuotetestejä ja julkistuksia sekä uutisia, videoiden arvo on noussut jo pitkään. Aion omalta osaltani kokeilla jotain uutta näiden Nexuksien testiraportissa. Aion kirjoittaa ihan perinteisen rapon, mutta teen ainakin nyt yhden videoarvostelun. Tällä kertaa kokeilen lyhyttä esittelyä ja kommentointia, joka on enemmänkin itse artikkelin tukena, mutta miksei joskus voisi tehdä kokonaista arvostelua videona. Niitä on YouTube täynnä, niin hyviä kuin huonojakin. Lähinnä tällä kertaa mietin saanko videorapon sopimaan omaan tyyliini ja toisaalta jaksaako selitystäni ja naamaani katsella muutkin kuin… No, eipä niitä itsekään jaksa. Silti, olisiko tässä omalta osaltani laitearviointien tulevaisuus? Antaa Nexuksien haistella ilmapiiriä.

Pahimmassa ta´pauksessa ryhdyn tännekin tykittämään teksatin lomaan ties mitä videoita ja selityksiä. Sitä kauhulla odotellessasi voit muuten katsoa hyviä videobloggauksia, kavereiden kesken vloggauksia, katsomalla Peter Forsgårdin vloggauksia YouTubessa.