Jälleen kerran Vesa Linja-aho sai lyhyelläkin kirjoituksellaan herätettyä ajatuksia. Tällä kertaa kyse oli Vesan Hesariin kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta. Kyse on lyhyestä tekstistä, jossa on ajatusta, muttei sellaisesta ajoittain hengästyttävästäkin faktapaketista, jollaisia monet ovat tottuneet Vesalta näkemään. Hyvä molemmin päin. Lisäksi luin alkuperäiseen mielipiteeseen kirjoitettuja muitakin vastineita, joita kannattaa lukea vaikkapa täältä ja täältä.

Tällä kertaa kyse on nuorista. Vesan mielipidekirjoitus on vastine toiselle mielipidekirjoitukselle, jossa valiteltiin nykyisen nuorison olevan laiskaa. Itse en tähän väittämään yhdy, vaan olen enemmän Vesan kannalla: maailma ja välineet muuttuvat ajan mukana. Yhtä lailla sitä laiskoteltiin minunkin kouluaikoina. Milloin jollakin oli vihon tai kirjan välissä sarjakuvalehti, tai vihkoon tarttui enemmän töhertelyä kuin muistiinpanoja. Tunneila ja luennoilla suunniteltiin enemmän tulevan viikonlopun alkoholitarjoilua ja sen tuhoamiseen sopivimpia paikkoja, ja ketä tyttöjä/poikia aiottiin päästä kosketusetäisyydelle.

Olimmeko erilaisia kuin meitä edeltävät sukupolvet? Emme tietenkään. Samaa harrastivat meidän vanhempamme ja heitä edeltäneet sukupolvet. Kaikki vaan tapahtui juuri siihen aikaan sopivilla kainoin ja välinein. Nykyaikana kännykät, tabletit ja läppärit mahdollistavat niin tehokkaan lonnimisen ja oppimisen välttelyn, kuin tehokkaan oppimisen ja muistiinpanojen siististi järjestykseen laittamisen.

Väitänkin, että usein opettajat, jotka valittavat nuorten laiskuudesta ja oppimishaluttomuudesta, ovat itse jämähtäneet vanhoihin tekniikkoihin niin opettamisessa pedagogisesti ajatellen, kuin ihan tietoteknisestikin ajatellen. Se, miten me nyt keski-ikäistyneet haimme tietoa ja saimme tietoa jopa haluamattamme, oli täysin erilaista kuin nykyään. Nykyisellään nuoret väkisinkin tietävät jotain päivän uutisista, kun omassa nuoruudessa oli mahdollista täysin jäädä uutispimentoon. ”Berliinin muuri? Mitä sille tapahtui vuosi sitten?”. Jos ei lukenut lehtiä, jos ei kuunnellut radiosta kanavaa jolta tuli uutisia ja jos ei telkkarin ääressä ollut uutisten aikaan, jäi täysin pimentoon. Nykyään jo pelkästään Facebookin feedistä moni näkee uutisista vähintään otsikot. Sitä kautta moni saattaa kiinnostua uutisesta, vaikka vain siitä yhdestä päivässä. Tai viikossa. Mutta se on selvästi enemmän, kuin samalla kiinnostuksen määrällä olisi perinteiseen analogiseen aikaan tarttunut maailman tapahtumia verkkokalvolle ja alitajuntaan.

Nykypäivänä nuorilla on erilainen tapa etsiä tietoa. Lisäksi he ymmärtävät useimmiten, että se löydetty tieto on pääasiassa ns. raakamateriaalia, jota täytyy tarkistaa tai vähintäänkin kohdella sopivalla epäilyksellä. Me keski-ikäistyneet ja vanhemmat, jopa monet nuoremmat, totuimme siihen koulussa, että menimme kirjastoon ja sieltä löytyneessä kirjassa oli se tarkistettu absoluuttinen totuus. Kun jotain oli painettu tuhansiin ja tuhansiin kirjoihin, oli sen pakko olla tarkistettua ja uudelleen tarkistettua todellista faktaa. Tämän takia niin monilla meistä iäkkäämmistä (helvetti, mä olen kuitenkin vielä alle 40…) on vaikeuksia medialukutaidon kanssa. Liian moni olettaa, että digitaaliseen sisältöön koskee samat ”lait”. Lisäksi monet eivät osaa ajatella, että silloin joskus se tieto saattoi sittenkin olla väärää, vaikka se oli tarkistettu ja tutkittu moneen kertaan. Tieto voi olla väärää, vaikka sen tuottaja olisi vilpittömästi halunnut julkistaa vain oikeat faktat ja sen todellakin aidon absoluuttisen totuuden. Nykyään tarkistaminen on helpompaa. Google ja muut hakukoneet antavat nopeasti paljon lähteitä joita vertailla keskenään rinnakkain ja ristiin. Selvästi simppelimpää, kuin etsiä oikea kirja ja siitä oikea kohta.

Nuoret osaavat reilusti paremmin kyseenalaistaa kaikki uutisten ja oletettujen faktojen lähteet, kuin vanhemmat ihmiset. Kyse ei ole koko ”maailmankaikkeuden ja todellisuuden täydellisestä kyseenalaistamisesta”, vaan siitä, että suhtautuu terveellä epäluulolla kaikkeen. Väitänkin, että nykypäivänä nuorisolla on paremmat taidot suhtautua tuolla terveellä epäluulolla kaikkeen ja he osaavat myös paremmin käsitellä sellaista maailmaa ja maailmankuvaa, jossa asiat voivat olla toisin kuin aluksi luultiin ja uskottiin. Tämä on myös se tapa, jolla itse haluan suhtautua elämään ja kaikkeen: mielipiteeni perustuvat niihin faktoihin, jotka minulle on ollut tarjolla ja jotka olen arvottanut kokemukseni ja tietojeni perusteella, MUTTA voin muuttaa mielipidettäni, kun joku tarjoaa paremmat perustelut, tarkentaa faktojani ja/tai tuo tietooni jotain uutta faktaa. Ei ole häpeä, ettei ole tiennyt kaikkea, mutta tärkeää on osata käsitellä ja arvostaa itselle aikaisemmin tuntematonta faktaa, joka sisältää siemenen mielipiteiden muuttamiselle. Lisään vielä, että uudet faktat ja perustelut saattavat yhtä hyvin vahvistaa jo olemassa olevia mielipiteitä.

Vaikka maailma on muuttunut paljon jo viimeisen yli sadan vuoden aikana, olemme eläneet viimeisten noin kolmenkymmenen vuoden aikana niin suurta muutosta, että sen ymmärtäminen voi olla hankalaa. Tai siis onkin, en väitä, että itsekään ymmärrän täysin, kuinka suuresta muutoksesta on kyse. Olemme siirtyneet analogisesta paperille taltioidusta historiasta, faktasta ja nykypäivästä lähes täysin digitaaliseen tiedon tallentamiseen ja hakemiseen. Teemme myös hakuja paperijulkaisuihin digitaalisesti, eli tietokoneella. Vaikka kirjoihin ja kansiin sidotut faktat ja tiedot ovat edelleen olemassa, niiden tärkeys ei ole enää samaa luokkaa kuin ennen. Tietenkin se tieto on edelleen arvokasta, mutta se muoto mihin tämä tieto oli aiemmin täysin sidottu, on väistymässä. Vanha tieto on uuden tiedon perusta, se ei ole missään nimessä menettänyt merkitystään. Vain se media, millä sitä jaettiin, on muuttumassa vanhanaikaiseksi. Ellei jo ole sitä. Tämän takia erityisesti alemman asteen oppilaitoksissa tulisi huomioida uudet tavat etsiä ja kuluttaa sisältöä. Opettaa sitä medialukutaitoa, mutta myös entistä varhaisemmassa vaiheessa kertoa myös, että väärää tietoakin voi olla kahdenlaista: tahallaan vääristeltyä (ilkeää) ja vahingossa väärää tietoa. Näissäkin on suuri ero, koska toinen on huolimattomuuden tai vahingon takia väärää ja toinen on jonkun agendan takia vääristeltyä ja sillä on tarkoitus muovata mielipiteitä ja vaikuttaa ihmisten päätöksen tekoon.

Väitänkin, että jokainen sukupolvi on toisaalta edellisiään fiksumpia ja toisaalta taas tyhmempiä. Niin sen pitää ollakin. En voisi kuvitellakaan, että omat lapseni kokisivat samanlaisia ilon purkauksia käpylehmistä, kuin vaikkapa isovanhempani aikoinaan. Tietysti ne ovat eksoottisen hienoja ja nerokkaita tämän päivän lapselle, mutta hänellä on oma maailmansa, jossa ovat tämän päivän viihdykkeet. Yhteen aikaa oli käpylehmät, toiseen aikaan Commodore C64 ja nykyään tabletit ja älypuhelimet. Näiden KAIKKIEN kolmen kanssa se oma mielikuvitus voi laukata tai sitten ei. Se voi olla vaan käpy jossa on jotkut perkeleen tukut pystyssä tai se voi olla vaan kännykkä jota tuijotetaan apaattisesti. Samaan aikaan se käpy voi olla tikkuineen päivineen lehmä tai länkkärin hevonen ja sillä kännykällä voi pelata ongelmanratkaisupelejä, esimerkiksi vielä oppia lukemaan ja laskemaan. Nuoret ovat aina olleet laiskoja, ahkeria, tyhmiä ja fiksuja. Samoin ”aikuiset” ovat aina jaksaneet valittaa rappeutuvassta nuoristosta ja miten ne vaan tyhmenevät vuosi vuodelta. Ehkä se on totta, ehkä nuoret todellakin tyhmenevät vuosien saatossa, kasvaessaan aikuisiksi? Mehän sen jo tiedämme, kun olemme tähän ikään päässeet….