On taas vaalikampanjoinnin kiihkeä aika, joka tulee kiihtymään entisestään jokaisena päivänä kun uurnien täyttäminen lähenee. Samaan aikaan huomioni on kiinnittynyt entistä vahvemmin asiaan, josta bloggasin jo vuosia sitten. Kyse ei ole vaalikiimasta ja sen vallassa itsestään idiootin tekemisestä television vaalitentissä, huutamalla toisten päälle ja samalla antautuen provosoituneena alatyyliseen kielenkäyttöön ja köyhään argumentointiin. Jätän siitä asiasta kirjoittamisen toisille ihmisille.

Haluan nostaa esiin poliitikkojen ja tässä tapauksessa erityisesti eduskuntavaaleihin ehdolla olevien ihmisten tavasta käyttää sosiaalista mediaa ja hyödyntää somea ja internettiä. Enkä puhu niistä luvuista joita nyt juuri kampanjaryhmät ja ehdokkaat kyttäävät silmät kovana ja housunpuntit tutisten. Kyse ei ole siitä paljonko juuri nyt yksittäinen kirjoitus, päivitys tai maininta saa näkyvyyttä ja tykkäyksiä. Kyse on siitä miten poliitikot ja ehdokkaat käyttävät somea pitkällä tähtäimellä.

Taas kerran vuoden vaihteessa moni kaivoi sähköpostiensa uumenista tunnukset ja salasanat poliittiseen blogiinsa. Ne jotka eivät näin tehneet, avasivat uusia blogeja. Kaikki lähtivät viilailemaan Facebookissa poliittisia sivujaan ja twitteriin uskallettiin laittaa pitkästä aikaa viestiä. Ehkä jotkut jopa katsoivat mitä viestejä ja mainintoja ovat saaneet sitten edellisten vaalien joihin osallistuivat. En halua lannistaa ketään, mutta harva asia on niin surullista katsottavaa kuin poliitikon blogi, Facebook-sivu tai twitter-tii jolla ollaan oltu viimeksi aktiivisia vuosia sitten ja kiitetty tuesta vaaliuurnilla. Ehkä vähän surullisempaa on nähdä että on aloitettu kaikessa nollasta, mutta että vielä jostain internetin kivien välistä löytyy homehtumasta unohdettuina ne edellisten vaalien sivustot.

Valien aikaan, kampanjoidessa tietenkin, kaikki tuntuvat olevan avoimen keskustelevia ja haluavat kansalaisilta kommentteja, mielipiteitä ja kysymyksiä twitterissä, blogissaan ja Facebookissa. Aktiivisuus ja into kuitenkin lopahtaa suurimmalla osalla viimeistään viikko vaalien jälkeen, oli sitten vaalitulos toivottu tai ei. Esimerkiksi edellisten eduskuntavaalien jälkeen esitin twitterissä hyvin aktiiviselle poliitikolle kysymyksen, kahdesti, muuta mitään ei kuulunut. Koko tili oli itseasiassa hiljentynyt täysin. Ajattelin kuitenkin lähestyä kyseistä henkilöä sähköpostitse, sen osoitteen kautta joka löytyi myös hiljenneestä blogista. Ei mitään. Onneksi ymmärsin laittaa sähköpostia lopulta suoraan eduskunnan sähköpostiosoitteeseensa, josta sainkin parin viikon päästä vastausken.

Olin kysynyt samaa asiaa kuin twitterissä ja lisäksi kysyin että oliko tuo netissä hiljeneminen tarkoituksenmukaista juuri kun kansalaiset ovat oppineet miten saavat keskusteluyhteyden kyseiseen poliitikkoon. Vastaukseni sain pahoittelun että oli kestänyt ja että kansanedustajalla on tärkeämpääkin tekemistä kuin päivystää tietokoneen äärellä vastailemassa kaiken maailman kyselyihin. Esimerkillistä toimintaa siis? Ehkei siltikään. Toisaalta hän oli vastannut viimein, toisin kuin pari muuta vastaavalla tavalla tavoittelemaani henkilöä.

Liian usein some mielletään vain ja ainoastaan kampanjavälineeksi, sellaiseksi välttämättömäksi pahaksi jota täytyy nyt jaksaa pari kuukautta, tai edes kuukausi. Harva, jos kukaan, tuntuu ymmärtävän että kyseessä on tehokkaan kanavan avaaminen kansalaisiin, äänestäjiin. JA että nykyisin asiat eivät vaan toimi pitkällä tähtäimellä niin että jätetään kuuntelematta kansalaisia muutenkin kuin sen omassa kuplassa olevan pienen aukon läpi, jota valvoo vähintäänkin etäisyys kansaan, usein pari avustajaakin joita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Sosiaalinen media ja omilla nettisivuilla oleva blogi olisivat todella tehokkaita työkaluja kun halutaan pitää se yhteys ja ote kansaan, äänestäjiin. Se vaatii enemmänkin uudenlaisen ajatusmallin, ei niinkään sellaista suurta vaivaa jollaisena se liian usein nähdään. Asiaan vaikuttaa osittain myös se, että edelleen ajatellaan vanhanaikaisesti että poliitikon pitää tyhjentävästi tietää kaikki ja heti. Kansalainen on tyytyväinen vastauksiin ”en tiedä, otan selvää” ja ”palaan asiaan myöhemmin paremmalla ajalla”. Tärkeintä on kuitenkin se, että niin todellakin tehdään. Vaikka on tapana sanoa että äänestäjillä on lyhyt muisti, mutta väitän että poliitikkojen muisti on paljon lyhyempi. Paljon useammin pettynyt kansalainen muistaa sivuuttamisensa kuin poliitikko muistaa kiittää tukijoitaan vielä vaalikauden edetessä.

Kun poliitikko on tavoittanut kansalaiset, saanut heidän huomionsa, kannattaa siitä pitää kiinni. Kuunnella ja myös pitää kansalaiset tietoisena siitä millaisien asioiden kimpussa tehtäväänsä valittu puurtaa. Kertoa miten hänelle ja äänestäjille tärkeiden asioiden kanssa on onnistuttu. Miksei paljon muutakin. Poliitikko pystyy vaikuttamaan kahdella tavalla ollessaan aktiivinen muulloinkin kuin valkaistut hampaat kiiltäen vakuutellessaan että juuri hän on paras vaihtoehto kun pitää valita numero äänestyslippuun. Hän pystyy ystävällismielisiä vakuuttamaan ja pitämään kannattajansa tyytyväisinä. Samaan aikaan hän pystyy myös fiksulla argumentoinnilla ja asioiden esillä pitämisellä vaikuttamaan parhaimmillaan vastustajiinsa. Jos ei nyt suoraan muuttamaan heidän mielipiteitään niin vähintäänkin saamaan heidät ajattelemaan että toisinkin asiat voisivat olla, toisinkin voisi asioita tehdä. Lisäksi näkisi kirkkaammin sen oman kuplansa ulkopuolelle, eikä niin herkästi jäisi omaan pieneen suljettuun maailmaan huutamaan asioita joita on aina ennenkin huudettu, vaikka maailma ympärillä on muuttunut.

Jos jollakulla heräsi ajatuksia tai kiinnostusta tämän aiheen tiimoilta, saa tietty ottaa yhteyttä. Olen positiivisesti yllättynyt ja iloinen jos tätä kautta voin tällä saralla auttaa edes yhtä ihmistä, mutta kirjoitukseni tarkoitus ei ole myydä omia palveluitani. Tietysti uudet asiakkaat kelpaavat, mutta kaikkein iloisin olisin jos näkisin näiden 2015 eduskuntavaalien jälkeen somessa enemmän aktiivisia poliitikkoja kuin aikaisemmin. Enemmän poliitikkoja, jotka ovat tarpeeksi rohkeita ja avoimia ottamaan osaa keskusteluun kansalaisten kanssa myös silloin kun heidän rakkautensa ei ole niin kriittistä kuin vaaliuurnilla.